Töölön Siniset
Erähenkistä partiotoimintaa stadissa ja skutsissa jo vuodesta 1933.

Historia

1930-1940

Kohti uutta lippukuntaa

Töölön Sinisten historia alkaa päivämäärästä 13.9.1930. Silloin pidettiin Helsingin Sinisten Töölön alaosaston perustava kokous. Taustalla oli havainto siitä, että Helsingin asutus oli levinnyt kauaksi lippukunnan ja Helsingin NMKY:n perinteiseltä toiminta-alueelta. Lisäksi kokoontumistilojen ahtaus pakotti keksimään uusia vaihtoehtoja toiminnan jatkamiselle. Ei siis ollut kumma, että päätös uuden alaosaston perustamisesta nuijittiin pöytään nopeasti. Osaston nimeksi tuli Helsingin Sinisten Osasto II Töölö, ja sen johtajiksi lupautuivat Toivo Kataja (Topi) ja Jussi Lappi-Seppälä.

Toimintaa alkuaikoina.

Osasto II:n muonavahvuuteen siirrettiin kaikki Helsingin Sinisten sudenpentulaumat, joita oli neljä, sekä lippukunnan Ahma-vartio. Alunperin oli ollut tarkoitus, että uudessa osastossa olisi vain sudenpentuja, mutta sattumalta Ahma-vartion jäsenet asuivat aivan uuden kokouspaikan (Fredrikinkatu 68) lähellä. Aikakirjoissa ei valitettavasti ole säilynyt täydellistä tietoa siitä keitä olivat nämä ensimmäiset ahmat, mutta heidän partionjohtajanaan toimi Eero Ehnroth, ja Heikki Suomalaisen ja Osmo Hämäläisen tiedetään olleen vartion jäseninä.

1930-luvun alkuvuosien toiminnasta on säilynyt päiväkirjamerkintöjä, joita on siteerattu muun muassa Pihauksen 60-vuotisjuhlanumerossa. Ne osoittavat, että kokouksia oli säännöllisesti, kalustoa hankittiin ja retkillä käytiin.

Osasto II:n jäsenmäärä kasvoi tasaisesti, eikä säännöllistä yhteydenpitoa emolippukuntaan juuri tarvittu. Kireä rahatilannekin helpotti, kun kalliiksi käyneen Fredrikinkatu 68:n tilalle löydettiin uudet tilat parin korttelin päästä Ilmarinkatu 2:sta. Muuttopäiväksi on kirjattu 4.10.1931. Nimi Töölön Sinisetö vakiintui samaan aikaan osaston tosiasialliseksi nimeksi.

Töölön Siniset perustetaan

Omillaan pärjääminen antoi itseluottamusta, ja niinpä maaliskuussa 1932 lähti Helsingin NMKY:n johtokunnalle ehdotus, että Osasto II:sta muodostettaisiin itsenäinen lippukunta. Asia ei ratkennut ihan heti, mutta eräällä yhteensattumalla oli varmasti vaikutusta siihen, että hieman aikaisemmin perustettu NMKY:n Partioliitto lopulta 3.1.1933 hyväksyi Töölön Siniset itsenäisenä lippukuntana jäsenekseen.

Lipunlasku leirillä.

Yllämainitun yhteensattuman aiheutti se, että teologian tohtori Ilmari Salonen - sittemmin Salomies ja arkkipiispa - joka siihen aikaan toimi pappina Pohjoisen suomalaisen seurakunnan Töölön piirissä, sattui syksyisenä iltana piipahtamaan Ilmarinkatu 2:n kokoustiloissa. Mikä merkityksellisintä, hän ehdotti, että osaston toiminta siirrettäisiin kokonaisuudessaan uuden Töölön kirkon tiloihin, yhdeksi kirkon nuorisotyön muodoksi.

On arvattavissa, että tri Salosen esittämää ehdotusta ei kauan mietitty, koska se ilman epäilyksiä turvasi toiminnan taloudellisen puolen, antoi uudet toimitilat kirkon tornihuoneessa ja seurakuntasalissa, ja viitoitti aatteelliset suuntaviivat NMKY:n hengessä. Näitten tosiasioitten edessä NMKY:n Partioliitolla ei liene ollut mitään syytä olla ottamatta uutta lippukuntaa jäsenekseen.

Uuteen kasvuun Töölön kirkolla

Uusissa kokoontumistiloissa ja seurakunnan huomassa vastaperustetun Töölön Sinisten toiminta lähti nousuun - ei vain jäsenmäärällä mitattuna, vaan ennen kaikkea partioinnin laadulla. Vuonna 1953 julkaistu TöSin 20-vuotishistoriikki "Parhaan kykyni mukaan" kuvaa tätä aikaa nimellä "onnellinen 1930-luku". Sitä se epäilemättä olikin: järjestettiin kursseja partiotaidoissa, sovellettiin niitä käytönnössä leireillä ja retkillä, osallistuttiin lippukuntien välisiin kilpailuihin ja pärjättiin niissä aika hyvin.

Samalla vuosikymmenellä liittyivät TöSiin myös ne pojat jotka myöhemmin 1940-luvulla Ykin johdolla perustivat maineikkaan Sämpylät-nimisen vaeltajakillan. Killan rivit ovat ymmärrettävistä syistä jo harvenneet; yksi viimeisistä mohikaaneista on Lassi Westerling, joka sivumennen sanoen on elävä tietosanakirja kaikessa mikä liittyy TöSin toimintaan 1930-luvulta aina nykypäiviin asti.

Vuosikymmenen loppupuolella asutus oli levinnyt Töölöstä yhä pohjoisemmaksi, ja tuli harkittavaksi kysymys pitäisikö Töölön pohjoisosiin sopivaan paikkaan perustaa lippukunnalle toinen toimintapiste. Neuvottelujen tuloksena tehtiin maaliskuun 19. päivänä 1939 päätös perustaa uusi osasto Töölön Siniset II, jonka toiminta-alueeksi tuli taka-Töölö. Ei kestänyt kauaakaan, kun osasto itsenäistyi ja sai nimekseen Töölön Nuotioveikot.

1940-1950

Sotien aika - myrskyajan partiointia

Edellisen vuosikymmenen toimeliaisuus katkesi äkillisesti talvisodan syttymiseen. Valtaosa TäSin johtajistosta oli joutunut ensin ylimääräisiin kertausharjoituksiin ja sitten rintamalle. Täälän kirkolla oli hiljaista, vain muutamat rintamalta lomalle päässeet johtajat pistäytyivät ja kirjasivat ajatuksiaan kokoontumispaikan päiväkirjaan.

Talvisodan päätyttyä lippukunnan toiminta hetkeksi vilkastui pienen johtajaporukan avustuksella. Tähän joukkoon kuuluivat muun muassa Topi Kataja, Pauli Kanerva (Pali), Arvo Lystinen, Jorma Kilpi ja Heikki Wirta. Vartioita oli tuohon aikaan neljä, joista mainittakoon Haukat ja sen vartionjohtaja Lassi Westerling.

Telttatarkastus kesäleirillä.

Kesäkuussa 1941 alkoi jatkosota, ja TäSin harvalukuinen johtajisto joutui rintamalle. Vastuu toiminnasta jäi nuoremmille, mutta täydellistä katkosta toimintaan ei tullut missään vaiheessa. Säästäliekillä toimiminen jatkui sodan loppumiseen saakka, vuosina 1942-44 lippukunnan vetovastuun jakoivat Pauli Kanerva ja Antti ärmälä.

Sodissa kaatui kaikkiaan seitsemän lippukunnan jäsentä, kaksi talvisodan ja muut viisi jatkosodan aikana.

Rauhan tultua alkoi aktiivinen partiotoiminta uudelleen, ja lippukunnan jäsenmäärä lähti nopeaan nousuun. Virallisen tilaston mukaan (lähde: Parhaan kykyni mukaan) vuonna 1944 lippukunnassa oli 72 jäsentä, ja vuonna 1950 jo huikeat 241 jäsentä. Suuri jäsenmäärä oli haaste lippukunnan johtajistolle: miten varmistaa laadullisesti korkeatasoinen toiminta, kun koulutettavia oli niin paljon. Apuna tähän käytettiin toimivampaa organisaatiota, vartionjohtajaneuvostoa ja tietysti johtajien isompaa tyäpanosta.

Kesäleirin leiriportti.

Vuonna 1946 ilmestyi lippukunnan lehden Poiskotin ensimmäinen numero. Kaikkiaan Poiskotti ilmestyi kyseisenä vuonna neljä kertaa. Lehden teki erikoiseksi se, että kaikki sen numerot olivat käsin tehtyjä. Poiskotin toimituskuntaan kuuluivat tuolloin ä kaikki Kotka-vartiosta ä Matti Salmenkylä (Masa), Eero Ikkala (Nassikka), Matti A. Pitkänen (Pätkä), Timo Suviranta (Samuli) ja Seppo Mattinen (Ameba). Lehden loistelias ulkoasu oli nimenomaan Ameban ansiota. Seuraavana vuonna lehteä alettiin painaa, ja painettuna Poiskotti ilmestyi muutaman kerran vuodessa vuosina 1947 ja 1948.

Lehti oli ulkoasultaan ja sisällältäänkin niin upea, että sitä Helsingin Partiopoikapiirin Heppu-lehdessä arvosteltiin aika happamaan sävyyn: äOnhan kyllä niin, että Poiskotti on useissa kohdin ollut jopa parempi kuin Partio, mutta tämä ei suinkaan ole toimitukselle mikään kunnia, vaan päinvastoin suuri häpeä.ä Tällaisen väitteen logiikkaa on kylläkin aika vaikeata ymmärtää. Poiskotin toimittaminen osoittautui kuitenkin liian raskaaksi tehtäväksi, ja niinpä se vuoden 1949 alusta muuttui sekä painoasunsa, kokonsa että nimensäkin puolesta. Lehden uudesta nimestä järjestettiin kilpailu, jonka voitti Antti Saarialho ehdotuksellaan äPihausä.

1950-1960

Kohti aikuisuutta

Yhteistyätä leirillä.

Lippukunta täytti 20 vuotta vuonna 1953, ja sen kunniaksi päätettiin kirjoittaa TäSin 20-vuotishistoriikki. Se sai nimekseen "Parhaan kykyni mukaan", ja sen toimittivat Yrjä (Yki) Kohonen, Matti (MaCa) Castren ja Matti (Masa) Salmenkylä. Historiikissa on ansiokkaalla tavalla talletettu jälkipolville kaikki tallettamisen arvoinen TäSin kahdesta ensimmäisestä vuosikymmenestä. Lieneekä sitten historiikin toimitustyä ollut niin rankkaa, että Pihaus lakkasi ilmestymästä ensimmäisen vuotensa jälkeen ä tekihän kumpaakin julkaisua suunnilleen sama porukka.Kummallista kyllä, 1950-luvun alkuvuosien tapahtumista on säilynyt kohtalaisen vähän tietoja. Pihaus alkoi ilmestyä uudelleen vuonna 1956, mistä alkaen se muodostaakin arvokkaan tietolähteen TäSin toiminnasta aina nykypäiviin asti. Muistettava asia ylitse muiden oli kuitenkin muutto Täälän kirkon tiloista uudelle Kololle Täälänkatu 34:een syksyllä vuonna 1954.Tilaa oli edelliseen paikkaan verrattuna moninkertaisesti, mutta se tuli hyvään tarpeeseen, koska jäsenmäärä kasvoi edelleen. Kolon sisustuksen suunnittelivat TäSin omat arkkitehdit Heikki (HeCa) Castren, Antero Roini, Erkki Wirta ja Touko Neronen.

Uusi leiripaikka Lopelta ja kämppä Hirsalasta

Lipunnosto kesäleirillä.

Tarmokkaan etsimisen tuloksena läytyi lippukunnalle uusi erinomainen leiripaikka Lopen kunnasta, pienen Sikalisko-nimisen lammen rannalta. Paikka olikin sitten jatkuvassa käytässä ä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ä aina 1970-luvulle asti. Ensimmäinen Sikalisko-leiri pidettiin kesällä 1955, leirinjohtajana oli Matti Salmenkylä.

Uusi Kolo tarjosi uusia mahdollisuuksia, ja niinpä lippukuntaan perustettiin ensin valokuvauskerho vuonna 1955 ja hieman myähemmin radiokerho. Kummallakin kerholla oli omat tilansa Kololla, samoin kuin asiaankuuluvaa välineistää, jota toiminnassa tarvittiin.

Meripartiotoiminta tuli kuvaan mukaan, kun vuonna 1955 lippukunnalle hankittiin moottorivene. Se kastettiin juhlallisesti Uiskoksi, ja sillä retkeiltiin aina 1960-luvun alkupuolelle, jolloin sen tilalle hankittiin purjevene. Meripartiotoiminnan vetäjistä mainittakoon neljä: Jyrki Visamo, Heikki Alanko, Hannu Saario ja Ilkka Jäntti, joista kaksi viimeksi mainittua 60-luvulla voimakkaasti vaikuttivat siihen että meripartio-osastosta muodostettiin itsenäinen lippukunta Taivallahden Sinihait.

Todellisuudessa meripartiointi on vanhempi ilmiä TäSissä, sillä jo vuonna 1946 oli lippukuntaan perustettu Seili-Sakki, suuruudeltaan parhaimmillaan viitisen henkeä. Se omisti yhteen aikaan jopa purjeveneenkin. Joukkoon kuului muun muassa Poiskotti -lehden toimituskunta.

Vuosikymmenenen loppua kohti lippukunnan jäsenmäärä kiipesi kaikkien aikojen ennätykseen: se oli huikeat 290 vuonna 1959. Vartioita oli parhaimmillaan kaksikymmentä.

Eräkämpän rakentamien Porkkalan Hirsalaan vuonna 1959 oli samanlainen virstanpylväs kuin uuden Kolon saaminen muutamaa vuotta aikaisemmin. Se tarjosi aivan uudenlaisen mahdollisuuden luonnonläheiseen partiointiin olematta kohtuuttoman kaukana Helsingistä.

1960-1970

Määrätietoista partiointia

Kunniavartiossa.

TäSin toiminta oli monipuolistunut ja laajentunut siinä määrin, että täysin vapaaehtoisuuteen perustuva johtajatyä tuntui jäävän riittämättämäksi. Jo 1950-luvun lopulla oli Matti (Masa) Salmenkylä nimitetty lippukunnan toiminnanjohtajaksi, ja vuoden 1960 syksyllä samassa tehtävässä jatkoi Eljas Tunkelo (Ellu). Pihauksen numerossa 2/ 1961 oli luettavissa seuraava tiedotus: "Toiminnanjohtaja Eljas Tunkelon vastaanottoaika on muuttunut. Ellun tapaa nyt Kololta tiistai- ja torstai-iltaisin klo 18.30 ä 20.30. Muina päivinä lippukunnan toimisto on auki klo 14-16."

Helsingin Partiopoikapiirin toimistokin majaili Kololla alivuokralaisena 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa, kunnes pääsi muuttamaan omiin tiloihin Iso-Roobertinkadulle.

Joulukuussa 1960 lippukunnasta tuli rekisteräity yhdistys Täälän Siniset ry. Tällä toimenpiteellä tavoiteltiin tiettyä jämäkkyyttä ja kurinalaisuutta toimintaan: piti olla virallisesti valittu hallitus, toimintasuunnitelma, tilinpäätäs ja niin edelleen. Yhdistyksen perustavassa kokouksessa hallitukseen valittiin Pauli Kanerva (pj), Matti Castren (vpj), Simo Castren, Pentti Peltoniemi, Eero Roini, Matti Salmenkylä, Eino Tunkelo, Eljas Tunkelo, Matti Valtonen ja Tuula Virkkunen.

Lähinnä meripartio-osaston, mutta myäs vaeltajien tarpeisiin saatiin vuonna 1962 uusi kokoontumistila Etelä-Hesperiankatu 34:een, joka ristittiin Kengurutaskuksi eli Fikaksi.

Vuonna 1962 ei poikkeuksellisesti järjestetty omaa leiriä, mutta Arto Virkkusen johdolla oltiin Svenska Scoutfärbundäin leirillä vieraina Pernajassa.

Rakennuspuuhastelua.

Vuonna 1963 TäSi täytti 30 vuotta, ja sen kunniaksi vihittiin käyttään uusi lippu. Sen sinivalkoinen asu edusti siihen aikaan aivan uutta heraldista ajattelua, ja niinpä lippu esiintyikin kovasti edukseen Yrjänpäivän paraateissa ä ja taitaa esiintyä edelleenkin. 30-vuotisjuhlan yhteydessä vaihtui myäs lippukunnan johtaja, tehtävässä pitkään ollut Pauli Kanerva oli nimitetty partioylijohtajaksi, ja hänen tilalleen astui Kari (Fideli) Salmenkylä. Lippukunta onnitteli Palia seuraavansisältäisellä sähkäsanomalla:

Kuiske kasvoi, lausui sali
ylijohtajaksi Pali.
Uusi palli ä vanha malli!
Onnitellen: Täsin talli.

Uusi veljesjoukko perustetaan

Taivallahden seurakunta sai alkunsa vuonna 1965, ja uuden seurakunnan kirkkoherran Urho Paljakan pyynnästä lippukunta perusti etu-Täälään yksikän, joka sai nimekseen Arkadian veljesjoukko. Uuteen kokoontumispaikkaan Rysään (Fredrikinkatu 66) siirtyi Kololta neljä vartiota: Haukat, Ilvekset, Majavat ja Pässit. Veljesjoukon johtajaksi nimitettiin Markku Lahtela.

1970-1980

Yhteistyästä voimaa

1970-luku oli TäSille haasteellista aikaa, kun lippukunnan jäsenmäärä kääntyi selvään laskuun. Kun vielä edellisellä vuosikymmenellä jäsenmäärä parhaimmillaan lähenteli kahtasataa, niin 70-luvun puolivälissä jäseniä oli vain noin 70. Syitä tähän oli useampia. Lippukunnan toimialueen, Täälän väestärakenne ikääntyi, kun lapsiperheet asettuivat asumaan pääkaupunkiseudun voimakkaan lähiärakentamisen myätä nousseille uusille asuinalueille. Myäs urheiluseuratoiminta, erityisesti jääkiekko- ja jalkapalloseurojen aktiivinen junioritoiminta houkutteli nuoria piiriinsä, osin partiotoiminnan kustannuksella.

Legendaarinen teltta.

Jäsenmäärän vähenemistä korvattiin lisäämällä yhteistyätä muiden partiolippukuntien kanssa. Tärkein yhteistyäkumppani oli Partiotyttälippukunta Hespartto, jonka kanssa järjestettiin vuosien mittaan paljon yhteisiä tapahtumia, leirejä, retkiä, kursseja, kilpailuja ja juhlia. Hespartto sai TäSin Täälänkadun Kololta omaan käyttäänsä yhden huoneen, kun he menettivät entiset kokoontumistilansa Runeberginkadun Tyttänorssilta.
Hesparttolle annettiin myäs käyttävuoroja Hirsalan Kämpältä ja saatiin näin Kämpän käyttäastetta nostetuksi ja kustannuksia jaetuksi.

Yhteistä toimintaa oli myäs Tammisalon Metsänkävijäiden, Tammityttäjen, Sinihaukkojen, Helsingin Metsänkävijäiden ja Ilvesveikkojen kanssa.

Pihaus ei liene ilmestynyt 1970-luvun alkupuoliskolla. Tämä puute poistui vuonna 1976, jolloin lehti ilmestyi vanhaan malliin neljä kertaa. Lehti ilmestyikin sitten koko vuosikymmenen lopun ilman katkoja, mikä osoittaa toimitusporukan määrätietoista asennetta tyähänsä. Pihauksen toimitussihteerinä ja moottorina toimi Kari Lallukka.

40 vuotta täyttyy

Kalle käskee.

Keväällä 1973 lippukunta täytti 40 vuotta. Syntymäpäivää juhlittiin, mutta vasta 30.11.1973. Tilaisuudessa oli läsnä noin 80 henkeä.

Lippukunnan jäsenmäärä oli lähtenyt hienoiseen nousuun vuonna 1975, se oli elokuussa kokonaista 85. Vartioiden lukumäärä oli kasvanut peräti yhdeksään: Kotkat, Ketut, Pollet, Haukat, Sopulit, Karhut, Lokit, Majawat ja Sudet. Kolkka-parvia oli kolme.

Syksyn 1974 partiotaitokilpailut järjestettiin yhdessä Sinihaukkojen kanssa. Kil-pailun johtajana oli Erkki (Mini) Tulppala. Kutsukirje houkutteli mukaan seuraavasti:

Terve mieheen täsiläinen Taasen on tullut se aika syksystä, jolloin urhea TäSikatras lähtee kilpailemaan PT-skabaan. Kilpailu tapahtuu Hirsalassa Kämppämme lähimaastossa. Ystävämme Gini-Haukat pyydetään mukaan, joten tiedossa on tuima ja tulinen voimanmittely. Siis..... Väinämäisen Wiu-hahdus 12.ä13.10. -74 Hirsalassa. Kilpailussa tulee olemaan ennennäkemättämän visaisia tehtäviä, kuten pellavapalttoon kutomista ja tuohivirsujen kyhäämistä. Kalevalainen kisa-asu tietää lisäpisteitä. Tuohikontti on kätevä kantolaite. Harjoittele kanteleen kokoamista ja Sammon taontaa.
Tsau, Mini

PS: Rastimiehen virkoja on vielä vapaana.

1980-1990

Kohti täysikäisyyttä

Partiomaailmassa ei 1980-luvulle tultaessa vältytty siltä kuohunnalta, mikä yhteiskunnassa yleisemminkin näkyi. Tämä johtui toisaalta radikalismin vuosista, joille leimaa-antavana oli kaiken perinteisen kyseenalaistaminen, ja toisaalta oltiin ottamassa ensi askeleita siihen kulttuuriin, jonka keskellä nyt elämme. Täsissäkin elettiin tavallaan kahden maailman kansalaisina: vahvat perinteet velvoittivat ja samalla ajan henki sekä ympäristän nopea muutos oli huomioitava. Esimerkiksi tyttäjen ja poikien yhteistoiminta oli virallinen tosiasia, joka lippukuntatasolla loi sekä monenlaisia jännitteitä että antoi toiminnalle uusia myänteisiä piirteitä.

Nuorten moninaiset ongelmat näkyivät myäs täsielämässä. Paljon oli toiminnassa mukana poikia, jotka eivät olleet saaneet kunnollisia eväitä elämänsä matkalle. Yksi vartioistamme koostui Hagiksen kundeista. Tuota joukkoa luonnehdittiin jo silloin näin: äKundit on skutsissa ku himassaan, ja himassaan ku skutsissa.ä

Toimintaa kesäleirillä.

Kun Helsingissä vuonna 1980 järjestettiin ensimmäinen ävappuoperaatioä nuorten auttamiseksi kaduilla, täsiläisten osuus operaatiossa on mainitsemisen arvoinen, erityisesti siksi, että sitä ei ole koskaan missään mainittu! Ole valmis. Tahdon palvella. Meillä täseillä oli siihen tarvittavaa kokemusta. Täsin toiminta 1970-1980 -luvuilla oli väkevää. Jäsenmäärä kasvoi ä jos laskikin ä ollen parhaimmillaan 150 hengen tietämissä. Pienimmillään jäsenmäärä lienee ollut vuoden 1981 paikkeilla, jolloin sekä vartioita että sudarilaumoja oli vain yksi kumpaakin. Silti retkeiltiin, kunnostettiin Kämppää ja Koloa, kilpailtiin, mentiin merelle omalla paatilla, kurssitettiin, vietettiin monia rattoisia hetkiä yhdessä, kipuiltiin...

Lippukunnan hallituksessa vaikuttivat 1980-luvulle tultaessa Perttu (Petu) Tapio lippukunnanjohtajana, Petri (Jänä) Ijäs lippukunnanjohtajan apulaisena, Nina Tapio lehtitilausasianaisena, Olli (Ola) Lapinharju kunniamerkkitoimikunnan puheenjohtajana, Jouko (Jokke) Jäntti kolonisäntänä, Kari Lallukka yleispuuhamiehenä sekä Perttu (Pottu) Ijäs varaston- ja laboratorionhoitajana.

50 vuotta täyttyy

Lippukunta pääsi aikamiehen ikään, kun sen 50-vuotispäivää vietettiin keväällä 1983. Merkkipäivän kunniaksi ilmestyi JuhlaPihaus, ensimmäinen laatuaan ja peräti 48 sivun mittainen. Lehden toimituskuntaan kuuluivat toimitussihteerinä Kari Teppola sekä jäseninä Pauli Kanerva, Lassi Westerling, Martti Pimiä ja Perttu Tapio.

Vuosipäivää juhlittiin muutenkin komeasti, ja se huipentui ravintola Perhossa vietettyyn veljesiltaan. Kuten arvata saattaa, paikka täyttyi etupäässä entisistä täseistä ä ja juttua riitti iltamyähään.

1990-2003

Aallonpohjasta yläspäin

1990-luvun alussa toiminta Täsissä oli pitkälti yhden lauman ja parin vartion varassa, jäsenmäärän pyäriessä 40 ja 60 välillä. Jäsenmäärä lähti kuitenkin vuosikymmenen puolivälin jälkeen huimaan nousuun tehokkaalla mainostamisella lähikouluissa ja Täälän alueen kaupoissa. Puskaradiokin toimi ja niin lapset kuin johtajatkin toivat ystäviään mukaan toimintaan. Parhaimmillaan täsejä oli lähes sata, joista kaikki osallistuivat toimintaan parhaan kykynsä mukaan, enemmän tai vähemmän aktiivisina.

Laumojen määrä kohosi jopa kolmeen eli perinteisten Kiljuvan- ja Nälkäisen-lauman - johtajinaan Inka Koskenvuo ja Mikko Ylijoki - rinnalle perustettiin myäs Judenpennut äniminen lauma, johtajanaan Jussi Haapkylä. Vartioiden määrä vakiintui kolmeen. 1990-luvulla ainakin jossain vaiheessa toimineiden vartioiden nimet johtajineen olivat: Haukat (Tero Cleve), Pässit (Timo Hurri), Ahmat (Jussi Haapkylä, Aleksi Katainen), Kotkat (Tuomas Haapkylä), Peurat (Panu Cleve, Martti Kyyrä), Karhut-1 (Veikko Ollila, Paavo Perttula), Sudet (Martti Koivisto, Tapio Levä),
Karhut-2 (Kaarlo Saukonpää, Juhana Joensuu), Ilvekset (Markus Joensuu, Jouko Piik), Ketut (Ralf Baumann, Olli Mattila) ja Hauet (Juho Häme, Tuomas Joutsimäki).

Kesäleirin leiriportti.

Vaeltajatoiminta on näihin päiviin asti pyärinyt aktiivisesti, vaeltajien ja vartionjohtajien järjestäessä niin itselleen kuin muulle lippukunnalle retkiä ja tapahtumia, osallistumalla kisoihin ja muuten vaan palloillessa Kololla. Herwoton ja Liblikas (sana on viroa ja tarkoittaa perhosta) ovat toimineet läpi vuosikymmenen, jäsenten vain vaihtuessa. Vaeltajat ovat myäs aktiivisesti suorittaneet täsiläisten alun perin ideoimaa vaellusliljaa, joka tunnetaan muissa lippukunnissa nahkaliljan nimellä.

Leirit edelleen keskeisellä sijalla

Suurimpina tapahtumina 1990-luvulla olivat Suomen Partiolaisten järjestämä suurleiri Loisto vuonna 1996 sekä Täälä 2000 leiri, joka järjestettiin viiden muun lippukunnan eli Hespartton, Ilvesveikkojen, Täälän Nuotioveikkojen, Täälän Tähystäjien ja Viestityttäjen kanssa. Nämä eivät olleet tietenkään ainoat leirit, vaan joka vuosi on järjestetty, yleensä Hespartton kanssa, leiri kesällä ja lähes kaikkina vuosina talvileiri. Suosituimpina leirinkohteina ovat olleet Partiopoukama Porvoon lähettyvillä ja tietenkin oman Kämppämme maasto Hirsalassa. Kesäleirit ovat vuodesta toiseen saaneet suurta suosiota, onhan se vuoden tärkeimpiä partiotapahtumia lippukunnassa. Vuosina 1997 ja 1998 kesäleirien osallistujamäärät kasvoivat jopa 70 innokkaaseen partiolaiseen, ja ovat nyt vakiintuneet 40ä50 leiriläisen välille.

Tääläläisyys yhdistää

Kaarlo ja Markus lipunnostossa.

Vuonna 1996 virisi tääläläisissä lippukunnissa ajatus yhteistyästä, joka poiki myähemmin kaksi Täälääkisaa, joiden tarkoituksena oli laskea vartioiden kynnystä lähteä kilpailemaan. Lisäksi vuonna 2000 järjestettiin tääläläisten lippukuntien yhteinen kesäleiri, jolla oli mahdollisuus toteuttaa ideoita jotka olisivat olleet mahdottomia omilla kesäleireillä. Yhteinen kaupunginosa ja kotiseutuylpeys saivat myäs aikaan sen, että partiopaidoissamme komeilee Helsingin sijasta ikioma Täälä-merkki.

Kilpailuvietti on vain kasvanut Täsin sisällä viime vuosina. Vartiot kisaavat keskinäisestä aktiivisuudesta Hakaskabassa, henkiläkohtaisesta partiotaitojen hallitsemisesta Kovateräs TäSi -skabassa, Kämpällä ja metsässä nukuttujen äiden määrästä ja lähes mistä tahansa maan ja taivaan väliltä. Perinteisissä
piirin partiotaitokipailuissa on saavutettu menestystä, jopa mitalisijoja. Ilvesveikkojen järjestämässä Hiipivä Haamu -kilpailussa Sudet -vartio saavutti voiton vuonna 1997, muiden täsiläisten vartioiden ollessa sinä vuonna parinkymmenen parhaan joukossa. Suhteellisen hyvin kisasta, joka on suurimpiavuosittain järjestettäviä partiotapahtumia. Jopa lippukuntalehtemme Pihaus on saavuttanut kilpailumenestystä. Vuoden 1998 Pihaus-lehdet voittivat piirin lippukuntalehtikilpailun.

Lassi Westerlingille Hopeasusi 1997

Pitkän partiotaipaleen kulkenut ja monenlaisissa tehtävissä vaikuttanut Lassi Westerling sai vuonna 1997 partiolaisten korkean kunniamerkin Hopeasuden. Järjestyksessä 86. Hopeasusi ripustettiin Lassin kaulaan Pääkaupunkiseudun Partiolaisten toimistossa varta vasten järjestetyssä tilaisuudessa.

TäSin kunniajohtaja Lassi on edelleen vahvasti mukana partiotyässä, muun muassa Täälän Sinisten Kannatusyhdistyksessä. Lassi oli myäskin Kari Teppolan, Perttu Tapion ja Eino Tunkelon kanssa junailemassa Kavalahden leirialueen hankintaa partiolaisten käyttään viime 1990-luvun loppupuolella.