Töölön Siniset
Erähenkistä partiotoimintaa stadissa ja skutsissa jo vuodesta 1933.

Kohtaaminen 2012 - Nyt lauantaina, lähtö kololta kello 12:00!

28.4.2012

Kohtaaminen 2012

Kohtaaminen on 2012 aivan uudenlainen partiotapahtuma. Tällä kertaa ei marssita Espan puistoa ympäri vaan tehdään kaikkea muuta.

Kohtaaminen on kevään suurin partiopäivä pääkaupunkiseudulla. Silloin kuka tahansa pääsee näkemään, kokemaan ja kokeilemaan partiota keskellä kaupunkia. Kohtaaminen on tarkoitettu sekä partiolaisille että ei-vielä-partiolaisille. Osallistumme tapahtumaan yhdessä lippukunnan kanssa.

Kohtaaminen koostuu kahdesta osasta: iltapäivän toimintapisteistä ja iltanuotiosta. Kohtaamisen kanssa samana päivänä järjestetään myös piirin päiväsarjojen partiotaitokilpailut, joiden kanssa tehdään yhteistyötä esimerkiksi yhteisen rastin tai iltaohjelman muodossa.

Lisätietoja: Kohtaaminen 2012
PDF:Sudenpentujen lappu kotiin
Lähtö: Kololta lauantaina 28.4.2012 kello 12:00
Paluu: Kololle kello 16:15

Päivän ohjelma

Ota mukaan:

  • täytetty vesipullo
  • ruokailuvälineet
  • istuinalusta
  • sään mukaiset varusteet (hyvät kengät)
  • partiohuivi

Pakkaa kaikki reppuun, jonka jaksat itse kantaa!

Tapahtuma on ilmainen.